Karjalassa on tapana sanoa kak`s ei mee kolmannetta. Tyyliin jos on sattunut joka kaksi vahinko tulee vielä kolmas. Tai toisin päin.. itse ammatissani sanon että jos on kaksi lähtenyt pilvelle katselemaan  tulee vielä kolmas lähtemään.  No, kaverimme pyysi sunnuntaina, että lähdetäänkö paikallisen " hevosihmisen" luokse kylään. Olin hänestä kuullutkin ja nähnyt tallin,  mutta siihenpä se oli sitten jäänyt. Sanoin, että soppihan se mutta minun täytyy ehtiä iltavuoroon töihin 13.30 mennessä. Päivä oli kaunis toukokuinen, kaverini tuli meille ja läksimme. Mieheni jäin  kotiin poikamme ja  muiden eläinten kanssa. Matka ei ollut pitkä ja isäntä olikin traktori hommissa, mutta ehti esittelemään meille muutamaa ehdokasta, toinen oli juuri ruunattu ja toinen norjavuonohevostamma. Herra Ruuna oli minusta kovin rauhallinen ja kaunista, mutta talon isäntä ehdotti tyttärelleni, että kokeile tuota tammaa...Valjastaminen sujui hyvin.  Myös ratsatus sujui hyvin. Ratsastusta kentällä oli ilo katsella ja kaveri joka on tytärtäni myös hoitanut sanoa, että on ylpeä neidistä. Sanoinkin hänelle jo aikaisemmin, että jossakin vaiheessa voit sitten myydää juttuja iltapäivä lehteen kun tämä Neiti on eläintensuojelija ja köyttää itsensä jonkin"ötökän " puolesta. Voi lööpeissä lukea; " Hän oli minulla hoitossa". Soitin miehelleni, että tuli katsomaa mitä tehtäisiin, hintaa tietysti hevosella oli enemmän mihin ehkä olisi ollut varaa, mutta luvattu mikä luvattu. Äiti tekee taas kovemmin töitä. Mieheni tuli ja tietenkin yritti hiukan tinkiä, mutta koska tytär oli tyytyväinen tehtiin kaupat. Lupasin maksaa hevosen keskiviikkona. Sovittiin että hevonen voi olla tallilla sen aikaa kunnes löydemme tallipaikan. Joimme hevoskaupan kunniaksi kahvit, itselläni oli jo kiire iltavuoroon. Tyttäreni jäi onnellsiena hevosen omistajana kotiin.