Muumama päivä oli kulunut, ettei Ginaa  oltu tavattu. Itsellä oli ollut töitä ja koulussakevät juhlat jne. jne. Sovin, taas kaverimme kanssa treffit. Haimme tyttären kansa hänet ja katsastetaan muutama talli mihin olin Ginan ajatellut sijoittaa. Lähellä oli talleja, mutta niissä oli hinnat niin kovat ettei minun palkoilla niihin ollut varaa. Päivä oli lämmin ja kaunis... Lisäksi sovittiin, että otetaan kengistä hokit pois.  Kaksi talli oli johon olin sopinut että käydää katsomassa ja soitan kun ollaan tulossa. Toiseen, kun soitin oli hänelle tuloossa kolme ihmistö katsomaan jotka ehkä vuokraavat koko tallin, heillä kyllä on vain kaksi hevosta. Lupaisi soittaa kun asia varmistuu, mutta eipä ole soitto kuulunut. Toiseen talliin oli 25 kilometriä matkaa mutta ei ole kaukana minun kotipaikasta. Paikka oli mukava, rauhallinen ja edullinen joten päädyin siihen. Itsellä ei ole mahdollista ja aikaa joka aamu hevosta ruokkia ja viedä laitumme, joka kuuluin tähän tallipaikkaan. Niimpä teimme sopimuksen. Sovittiin, että Gina tulisi huomenna tallille..Tällä reissulla huomaisin, että ompas autossani huono tuo ilmastointi puhaltaa vain lämmintä, hiukan oli hikinen tuo reissu.... Sovittiin, että Gina tulee huomenna talille.. Itselläni on myös vapaata...Sitten ähellettiin hokkien kanssa, hiukan olivat tiukassa, itsekin välistä istuskelin melkein karsinassa, kun olivat niin tiukassa. Saatiin kuitenkin lopulta, Gina söi rauhassa vesikauroja ja antoi ihan hyvin kavioitaan hoidella.